Puut ja pensaat muodostavat pihan peruskasvillisuuden. Niiden avulla rakennetaan pääosin pihan tilat ja kehystetään ja rajataan tontti omaksi alueekseen. Suosituinta istutusaikaa pensaille ja puille on kevät. Kestävien kasvien kohdalla voidaan kuitenkin syysistutusta pitää erinomaisena vaihtoehtona.
Syksyllä kosteusolot ovat kasveille suotuisat. Kevätistutusta suositellaan mm. koivuille.
ASTIATAIMIEN istutusaikaa on koko kasvukausi: keväästä syksyyn. Astiataimien kastelusta on ensimmäisen kasvukauden aikana erityisesti huolehdittava.
AVOJUURISTEN JA PAAKKUTAIMIEN istutusaikaa ovat touko-kesäkuu ja elo-lokakuu. Avojuuristen taimien pitää olla lepotilaisia eli lehdettömiä.
Ennen istutusta on tuleva istutuspaikka perusparannettava eli on tehtävä peruskalkitus, -lannoitus sekä maan rakenteen parantaminen maalajin mukaan. Hyvä kasvualusta puille ja pensaille koostuu ruokamullan, turpeen ja hiekan seoksesta. Raskaillamailla hiekan lisäys on tarpeen, hiekkamailla taas saven lisäys parantaa maan vedenpidätyskykyä. Raskailla mailla suoritetaan lisäksi salaojitus salaojaputkilla tai karkealla soralla tai tehdään kumpareistutus.